tiistai 18. kesäkuuta 2013

#instagram #winner #bestofthebest #girls_livingloving

Hankalaa aloittaa kirjoittamista selventämällä ensin hieman tämän kotitehtävän taustoja kun haluaisin vaan heti aloittaa hehkuttamalla kuinka mainio joukkue meillä oli ja kuinka hauskaa tehtävän suorittaminen heidän kanssaan oli. Mutta maltti on kuulemma valttia, eli aloitan alusta.

#backgrounds


Saimme sosiaalisen median lähijaksolta Kauppisen Ilkalta mahtavan kotitehtävän. Meidät jaettiin neljään joukkueeseen ja tehtävänä oli perustaa Instagram-tili ja saada yhdelle kuvalle mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Aikaa tähän oli kolme viikkoa ja suunnittelun saimme aloittaa jo lähijaksolla. Lähijakson jälkeen emme kuitenkaan saaneet kommunikoida muuten kuin google+ -palvelun välityksellä. Instagramin omia sääntöjä oli luonnollisesti myös noudatettava ja antoi Ilkka itsekin muutamia sääntöjä kisan suorittamista varten. Niitä en nyt kuitenkaan lähde selvittämään tässä vaan keskityn kertomaan omista tuntemuksistani kisaa kohtaan.

#girls_livingloving


Kuullessani kotitehtävän aiheen olin todella innostunut, sillä mielestäni Instagram on loistava palvelu ja käytän sitä itse aktiivisesti. Kaikille Instagram ei kuitenkaan ollut ennestään tuttu, ja ymmärrän ettei tehtävä saanut aikaan aluksi mitään massahuumaa luokkalaistemme keskuudessa. Ryhmäämme kuului minun lisäkseni ihanat Hanna, Kaisa, Meea ja Jaana. Pääsimme aika nopeasti yhteysiymmärrykseen siitä, että tilimme kuvat käsittelisivät viiden naisen jokapäiväistä elämää Suomessa. Aloimme myös ideoimaan kuvien aihealueita ja ajattelimme aluksi, että etenemme puhtaasti volyymilla. Eli paljon hyviä kuvia ja hitosti suosittuja hashtagejä niihin, niin eiköhän se siitä. No eihän se sitten ihan siitä kuitenkaan...

#tactics


Huomasimme hyvin pian, että tykkäyksiä ei sadellutkaan odotettuun malliin vaikka kuvat olivat hyviä ja kaikkia mahdollisia hashtageja ja niiden yhdistelmiä oli kokeiltu. Löysimme myös kilpailijamme #summer_ice_cream_liker -tilin ja kauhistuimme heidän suuria tykkäysmääriään jopa sellaisille kuville, joissa ei ollut yhtäkään hashtagia. Tajusimme, että oli oltava jokin sovellus, jolla tykkäyksiä saa lisää. Noh, eikun nettiä tutkimaan. Löysimme useita sovelluksia. Osa maksullisia, osa ei, osa hyviä, osa toimimattomia jne. Etsiminen ja kokeileminen kuitenkin kannatti, sillä vastaan tuli sovellus nimeltä Insta-like. Jaoimme ryhmämme jäsenille vuorot ja aloimme käyttämään Insta-likeä. Tulimme myös siihen tulokseen, että poistamme tilimme muut kuva ja jätämme jäljelle sen, jolla oli jo alunperin eniten tykkäyksiä. Näin ollen vältymme siltä, että muiden käyttäjien tykkäykset jakaantuvat monelle kuvalle. Insta-like ei ollut aina ihan ongelmaton käyttää ja siihen piti myös satsata aika paljon aikaa, jotta tulokset olisivat toivotunlaisia. Samalla jatkoimme toki perinteisesti seuraajien haalimista ja muiden kuvien tykkäilyä Instagramissa. Loppuvaiheessa käytimme myös tuon 10 dollarin summan ja ostimme sillä 1100 tykkäystä kuvallemme.

#instalove


Yllä lyhykäisyydessään kisan kulku niinkuin minä sen muistan haha. En voi tarpeeksi korostaa miten mieleinen tehtävä oli jo alunperinkin ja sitä edesauttoi vielä ryhmämme mahtava ja saumaton tiimityöskentely. Oli ihan mieletöntä toimia niin hyvässä porukassa ja kisan suorittaminen oli hauskaa alusta loppuun saakka! Toki oppimistakin tapahtui paljon. Huomasimme ainakin sen, että virheistä oppii ja yrittänyttä ei laiteta. Eli kokeilujen kautta saavutimme mahtavan lopputuloksen ja kisan voiton. Ihana Instagram ja ihana Team Ahma! Mahtavaa kesää kaikille <3

#winningpicture





1 kommentti:

  1. Kaksi kissaa - toimii!

    Hyvin vedetty!

    Siirräpä vielä tämä osaaminen töihisi.

    VastaaPoista